2016/03/11

Walk the Moon 2016


Moikka!
Tässä kuvia keskiviikkoiselta keikalta joka oli ihan paras! Walk the Moonin keikka oli kyseessä ja päätettiin edeltävänä viikonloppuna ostaa liput Alinan kanssa. Oli todellakin sen arvoista! Keikka pidettiin The Circuksessa Kampin vieressä joten pääsimme melkein suoraan bussista jonottamaan. Puolisen tuntia siinä meni mutta tuntui paljon lyhyemmältä ajalta vaikka ohuessa takissa tulikin kylmä. Lämppärinä energinen Softengine ja sitten ihana Walk the Moon!

En ole kuunnellut bändiä vielä pitkään mutta kasvoin keikalla entistä suuremmaksi faniksi! Tosi hyvä fiilis koko keikan ajan ja suosikkilaulujen kohdalla täyttä kurkkua laulaminen kuuluu todellakin asiaan. Niin myös kurkkukipu joka voimistuu edelleen koko ajan.

Kurkkukivun lisäksi sain vähän pitkäaikaisemmankin muiston nimittäin nappasin rummunkalvon jonka bändi heitti yleisöön rumpukapulan ja nuottipapereiden lisäksi. Taas yksi hyöty siitä että on pitkä.
Keikan jälkeen pääsi vielä tapaamaan bändin laulajaa, Nicholasta. Koska kyydin saapumiseen oli vielä aikaa, jäimme Alinan kanssa jonottamaan. Kuvat, hali ja nimmari rumpukalvoon, täydellistä!
Saa nähdä miten saan sen kiinnitettyä seinälle, hihi!

Aion todellakin mennä uudestaan keikalle kun he tulevat taas Suomeen!

xoxo Saga

2016/03/08

Välipalapatukat



                                                                    Moikka!
Päätin kokeilla itsetehtyjä energiapatukoita ilman pähkinää koska en allergiani takia pysty syömään kaupan valmiita. Oikeastaan tämä oli paljon helpompaa kuin mitä ensin ajattelin. Varsinkin koska nämä kestävät monta viikkoa jääkaapissa ja vielä pidempään pakastimessa.
Reseptiä voi helposti muuttaa omannäköiseksi vaihtamalla aineksia, omistani tuli ainakin todella hyviä!


1 dl sokeria
100 voita
3 rkl siirappia
5 dl hiutaleita ja/tai mysliä
2 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl rusinoita, pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä
Mausteita (kaneli, kaakao, vanilja)
Valkosuklaata

Sulata sokeri, voi ja siirappi.
Lisää seokseen jyviä tai mysliä, vehnäjauhot sekä rusinoita, pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä. Lisää jotain maustetta ja sekoita hyvin. Levitä seos vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle noin 2 cm paksuksi kakuksi ja paista noin 175 asteessa 25-30 min.
Leikkaa sopivan kokoiset palat levystä ja anna jähmettyä. Levitä halutessasi valkosuklaata patukoiden päälle.

2016/02/24

Spring wanties 2K16



                                                                          Moikka!
Tässä vähän kevätvaatteita joita olen katsonut vaikka onkin vielä pakkasta, hehe. Leveälahkeisia housuja voin käyttää nyt kylmemmälläkin, katsotaan mistä löytyy sopivat. Myös paita jossa on paljaat olkapäät käy takin alla.
Onneksi ei tarvitse odottaa mekkosäätä enää kauaa. Viikon päästä on jo kevät!

                                                                       xoxo Saga

2016/02/23

monday



                                                                        Moi!
Istun nyt bussissa matkalla Helsinkiin. Olemme menossa junalla sukulaisten luo muutamaksi päiväksi. Eilen koko maanantai meni siivotessa vaatekaappiani. Sain kaksi isoa pinoa vaatteita poisannettavaksi. Suurin osa menee kavereille, ainakin sovitettavaksi ja osa on vielä ilman uutta omistajaa.
Siivotessa löytää aina vanhoja vaatteita ja huomaa mitä tarvitsee, ihanaa!
Voisin tehdä postauksen vaatteista joista unelmoin nyt kevääksi ja jopa kesäksi, haha.

                                                                   xoxo Saga

2016/02/21

details



                                                                        Moikka!
Eilen Ikeasta oli tarkoitus ostaa uusi kirjoituspöytä. Pöytälevy oli loppu joten ostin vain jalat, pitää käydä hakemassa pöytä kun ehtii. Uudet lakanat sain vihdoin hankittua, niin myös toisen tyynyn sängylleni sekä kehyksen ja purkin meikkiharjoilleni.
Pieniä tavaroita mutta todella viimeisteleviä loppujen lopuksi.

                                                                     xoxo Saga

2016/02/20

day one



                                                                          Moi!
Ensimmäinen lomapäivä ja aamulla sai nukkua pitkään, ihanaa! Iltapäivällä lähdettiin käymään Ikeassa taas pitkästä aikaa, huomenna luvassa kuvia ostoksistani.
Tänään kävi taas vieraita, lasten kanssa tanssittiin Just Dancea ja syötiin juustokakkua ja kaikkea muuta hyvää. Hiihtolomalla aion sukuloinnin lisäksi tavata kavereita, kaseerata vaatekaappini ja valokuvata paljon.

Nyt katson Uuden Musiikin Kilpailua ja viimeiset finalistit kohta selvillä. Jos saisin päättää, jatkoon menisivät Sandhja, Gušani Brothers ja ehkä Pietarin Spektaakkeli.

                                                                      xoxo Saga

2016/02/18

Bliniviikot


                                                                          Hei!
Tein syksyllä blinejä ja kaikki pitivät niistä niin paljon että oli pakko tehdä niitä taas bliniaikaan, nyt vuoden alussa. Nämä ovat aina yhtä hyviä ja tällä kertaa paistaminenkin oli helpompaa uudella blinipannulla.

125 g voita
1½ dl maitoa
2 dl kermaviiliä
15 g hiivaa
1½ dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 munanvalkuainen

Paistamiseen: voita

Tarjoiluun esimerkiksi:
  • mätiä / mätitahnaa
  • hienonnettua sipulia
  • sitruunalohkoja
  • paprikarenkaita
  • smetanaa, creme fraichea tai kermaviiliä
  • kylmä-/lämminsavustettua tai graavisuolattua kalaa
  • suolakurkkua
  • skagenröraa
_________________________


Sulata voi. Lisää maito ja kermaviili. Murenna hiiva kädenlämpöiseen seokseen. Sekoita joukkoon jauhot puuhaarukalla.
Anna taikinan turvota kaksinkertaiseksi. Vatkaa munanvalkuainen ja sekoita se varovasti taikinaan. Paista blinit ja tarjoile heti.

                                                                      xoxo Saga

2016/02/16

Pestorullat



40-50 kpl

 4 levyä pakastettua voitaikinaa
noin 1/2 dl pestoa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Anna voitaikinan sulaa 10 minuuttia.
Kauli voitaikinaa ohuemmaksi.
Levitä pestoa voitaikinalevyjen päälle tasaisesti. Rullaa niin tiukasti kuin pystyt pitkältä sivulta ja kääri tiiviisiin rulliin. 
Leikkaa rullat puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Aseta palat pellille leikkauspuoli ylöspäin. 
Paista uunissa noin kymmenen minuuttia.

                                                                        xoxo Saga

2016/02/15

Dream. Then do.


                                                                           Moi!
Koulupäivä meni aika nopeasti uuden jakson ansiosta. Eilen ostin Helsingissä ollessani uudet farkut ja vielä ennen bussiin hyppäämistä löysin uudet ripsivärit. Tänään täydensin taas meikkipussiani. Tällä kertaa löysin puuterin ja kulmageelin jotka olivat loppumaisillaan.

Näiden lisäksi minua odottaa postissa kohta karvatakki, jee! Siitä lisää myöhemmin kuvien kera.
Illalla meillä kävi vieraita ja huomenna tulee seuraava, haha.
Viikko vielä ennen hiihtolomaa, tulee todellakin tarpeeseen.

Iloista viikkoa kaikille!

                                                                       xoxo Saga

2016/02/14

LUX Helsinki



                                                                    Moi!
Lux Helsinki oli jo kuukausi sitten mutta päätin silti julkaista nämä kuvat. Vaikka olikin kylmä ja varpaat alkoivat jäätyä kierroksen loppupuolella, näyttely oli hieno ja hyvin toteutettu.

                                                                 xoxo Saga

2016/02/13

Oreot ystävänpäiväksi


                                                               Moikka!
Annoin kavereille ystävänpäivän kunniaksi näitä söpöjä ja makeita keksejä. Ovat helppoja ja nopeita tehdä joten täydellinen viime hetken lahja kaverille tai itselleen. Tässä yksinkertainen resepti.

16 keksiä

Oreo-pakkaus
noin 100g valkosuklaata
punaista elintarvikeväriä
strösseliä

Sulata valkosuklaa. Värjää suklaa muutamalla tipalla elintarvikeväriä. Dippaa keksit puoliksi suklaaseen ja ripottele strösseliä päälle. Asettele keksit esimerkiksi lautaselle ja laita jääkaappiin hetkeksi jotta suklaa kovettuu.

Hyvää ystävänpäivää!

                                                                xoxo Saga

2016/01/18

new in


Moikka!
Ekat paidat löytyivät molemmat alesta. Olin jo pitkään kaivannut jotain vähän hienompaa kauluspaidan tyyppistä paitaa ja löysin sitten samalla kaksi, jess.
Nyöripaitaa olin myös etsinyt jo kauan ja löysin Vero Modasta tämän. 
Vero Modan aleista myös tämä t-paita jonka väriin olen ihastunut.
Tämän käsilaukun löysin Zalandosta, myös alennuksesta. Minulta puutui isomman kokoinen käsilaukku ja tämä oli sopivan kokoinen ja nätti.
Tämä on myös Vero Modasta. Ihanan yksinkertainen ja nätti!
 
xoxo Saga 
 

2016/01/05

DIY timantti-kaulakoru kutistemuovista


Heippa!
Joulukuun Demistä bongasin tämännäköisen kaulakorun. Ihastuin heti timantinmuotoiseen puiseen koruun. Se vaikutti kuvassa aika isolta ja tiedän etten käyttäisi niin isoa korua. Muistin sitten kutistemuovin jota minulta löytyi askartelulaatikoista.
 
Kutistemuovia löytyy askartelukaupoista ja se on helppoa käyttää. Tässä korussa oli aika paljon mittailua jotta saisin saman muodon kuin alkuperäisessä korussa. Onnistuin kuitenkin lopuksi.
En osannut päättää valkoisen ja mustan välillä joten tein molemmat. Nyt voin valita aina päivän asun mukaan kumman otan, hehe.
Kutistemuovista leikatut (ja halutessa myös väritetyt) palat laitetaan uuniin pariksi minuutiksi kutistumaan. Uuni lämmitetään 200 asteeseen.
Olen itse todella tyytyväinen näihin. Lopputulos on kuin alkuperäinen mutta pienempi. Enää puuttuu ketjut koruille, sitten pääsen käyttämään näitä.
 
 
xoxo Saga
 

2016/01/03

Suosikkisarjani

 
Carrien päiväkirjat
Carrien päiväkirjat kertoo Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw'n nuoruudesta. Pidän tässä sarjassa siitä että voin joka ikisessä jaksossa samaistua tapahtumiin jollain tavalla. Joka kerta tuntuu kuin jakso olisi valittu minulle juuri sille päivälle tai viikolle.
Tässä yhdistyy komedia, suhteet ja nuorten elämä ylipäänsä. 1980-luvun muoti ja Manhattan tekevät sarjasta vielä paremman!
Glee
Pidän musikaaleista ja se on suurin syy siihen että rakastan tätä sarjaa. Suosikki- ja inhokkihahmot tulee valittua aika nopeasti ja mielipiteet ehtivät vaihtua paljon kuuden pitkän tuotantokauden aikana. Suosittelen todella jos pitää musikaaleista!
Jane the Virgin
Tässä sarjassa riittää ainakin draamaa. Koko ajan tapahtuu jotain joka on hyvä asia. Tämä ei ainakaan ole sellainen sarja jossa pysyisi kärryillä jollei ole nähnyt aiempia jaksoja. Hyvin toteutettu komedia-draama. 
Kolme miestä ja tyttö

 Tässä sarjassa tapahtuu myös koko ajan jotain. Tylsää hetkeä ei tule ja saa nauraa jopa ääneen!
 
xoxo Saga
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...