About

Moikka!
Tätä blogia kirjoittelee ysiluokkalainen tyttö Etelä-Suomesta. Olen suomenruotsalainen mutta kaksikielinen. Pidän tätä blogia vasta toista vuotta mutta minulla on ollut kaksi blogia ennen tätä.

Blogi käsittelee monia asioita kuten vaatteita ja muotia, kauneustuotteita, valokuvaamista, ruokaa ja reseptejä, ostoksiani ja kaikkea itsetehtyä.
Ennen kaikkea lukija seuraa elämääni joka pyörii pääasiassa perheen, kavereiden, blogin ja kameran ympärillä.
 
 
Blogin nimi so creative tulee alunperin siitä kun yritin miettiä sopivaa nimeä blogilleni jossa tulisi olemaan kaikkea valokuvista ja valokuvaamisesta vaatteisiin ja resepteihin. Kauneuskin tulisi esille usein. So creative, eli niin luova kattoi siis kaiken tämän. 

Kun kirjoitan blogiani pyrin kiinnostavaan ja monipuoliseen sisältöön sekä viimeistellyn näköiseen lopputulokseen. Laadun oletan pysyvän vähintään sillä tasolla että voisin julkaista ainakin yhden postauksen päivässä.

Asioita joita tahtoisin tehdä enemmän ovat muun muassa matkustaminen, valokuvaaminen, seikkaileminen, läheisten kanssa oleminen, kirjoittaminen sekä bloggaaminen.

Tervetuloa lukemaan blogiani ja hyviä lukuhetkiä!


xoxo Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...