Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirja. Näytä kaikki tekstit

2015/12/27

Joululahjani 2015

                                                                          Heippa!
Tänä vuonna oli tosi mukava joulu ja joululahjanikin olivat juuri mieluisat. Ajattelin vähän esitellä niitä teille lyhyesti. Toivottavasti teilläkin oli hauska joulu!

Olin toivonut Gleen neljättä tuotantokautta koska minulla on jo ensimmäisestä kolmanteen. Viides ja kuudes tuli tv:stä jokin aika sitten joten ne ovat vielä tallenteella. Nyt voin katsoa minkä tahansa jakson kun tulee inspis, hih!

Olin myös toivonut näitä kuulokkeita ja kun etsin sopivia, kriteereinä oli, että ne olisivat valkoiset ja sirot. Tulen luultavasti käyttämään näitä vain kotona ja automatkoilla sekä bussissa. Onhan näissä parempi ääni kuin nappikuulokkeissa. Plussana on että nämä voi taittaa kätevästi pieneen tilaan kuten kuvassa.
Sain myös joulupukilta nämä, kaksi neuletta ja legginsit jotka muistuttavat myös vähän sukkahousuja. Niissä on joka tapauksessa sellainen lämpökerros joten ovat varmasti lämpimämmät kuin normaalit legginsit.
Neuleetkin ovat juuri oikean väriset minulle ja ihanan lämpimät!
Sain kaksi lahjakorttia, Ikeaan ja Suomalaiseen. Ikeaan minulla onkin jo lista tavaroista jotka haluaisin/tarvisin huoneeseeni ja Suomalaiseen on aina hyvä olla lahjakortti kun sieltä löytää jotakin.
Kuorintavoiteen perään olen haikaillut jo pari kuukautta ja vihdoin sain, Dermosilin Nature kuorintavoiteen.
Tätä eyelineria en saanut joululahjaksi mutta tätini antoi tämän minulle aattona kun hän meikkasi, ei itse kuulemma osaa käyttää kalligrafiapäätä.
Mummon kutomat villasukat jotka sopivat uuteen yöpaitaani. Kuvassa näkyy pyjamasetin housut mutta pitkähihaisessa nappipaidassa on samaa kuviota ja sellainen kaulus.
Nämä inspiroivat ruoanlaittoon ja leivontaan! Pieni paistinpannu 14cm halkaisijalla. Leivoin syksyllä blinejä joten tällä ne valmistuvat helpommin. Täyttää vain koko pannun ja paistaa. Tammikuussahan alkaa bliniaika joten silloin pääsen kokeilemaan.
Veljeltäni sain söpöjä muffinsivuokia ja "lippuja" koristeiksi muffinseihin.
Tietysti sain myös suklaata, After Eightiä johon rakastuin syksyllä. Sekä omaa herkkuani, piparikuorrutetta. Kyllä, syön sitä suoraan tuubista ja on niiin hyvää! Haha!
Viime vuonna sain ensimmäisen osan tästä kirjasarjasta, Rubiininpuna. Nyt sain toisen osan, Safiininsini.
Sitten lahjat kavereiltani. Jouluinen kynttilä ja Werther'sejä.
Kuvan alakulmassa näkyy šekkini jonka sain stipendinä valtakunnallisesta matikankokeesta jossa sijoituin kaverini kanssa kolmanneksi meidän koulusta. En ollenkaan aavistanut että saisin siitä mitään joten se oli iloinen yllätys! 
Vartalonhoitosetti jossa on suihkugeeliä, kylpyvaahtoa, vartalon kuorintavoidetta, vartalovoidetta ja käsirasvaa. Mangon- ja greipintuoksuiset, nam.
Ja Karla oli leiponut makeaa toffeeta Marianne-rakeella, namm.

Näiden lisäksi sain mukin johon ilmestyy kuva kun siihen kaataa kuumaa juomaa ja koko perhe sai tehosekoittimen sekä lautapelin.

                                                                      xoxo Saga

2015/09/21

jag minns inte varför jag älskar dig

 
Moikka!
Päätin kirjoittaa tästä kirjasta sekä suomeksi että ruotsiksi, onhan tämä sentään ruotsinkielinen kirja, hehe.
Päädyin siis lainaamaan tätä kirjaa kouluun Pipsalta. Pyysin oikeastaan vaan jotakin hyvää kirjaa mistä pitäisin ja tämän sain luettavaksi. Tämä muistutti monella tavalla Det handlar om dig -kirjaa jonka luin keväällä. 
Kirjailijan nimi on Gabrielle Zevin ja hän on 37-vuotias newyorkilainen nainen.

Kirja kertoo teinitytöstä, Naomista, joka kaatuu portaissa ja menettää musitinsa eikä muista viimeisiä vuosia ollenkaan. Viimeisimmät muistot ovat alakoulusta ja Naomi on jo lukiossa. Tämän takia hän joutuu aloittamaan elämänsä osittain alusta. Kuten kirjan nimi jo kertoo; en muista miksi rakastan sinua, Naomi ei todella muista miksi rakastaa poikaystäväänsä, miksi ei ole puheväleissä äitinsä kanssa tai miten ajetaan. Myös paras ystävä, isän kihlattu ja äidin uusi perhe ovat unohduksissa.

Kohta kuvioihin ilmestyy myös James joka on kuulemma aina halunnut suudella Naomia. Hänen pimeä taustansa ja epävarma tulevaisuus mietityttävät Naomia paljon mutta estääkö tämä mitään?

Todellakin lukemisen arvoinen kirja, varsinkin jos pitää romantiikasta ja suhteista. Tässäkin kirjassa pystyin todella helposti samaistumaan päähenkilöön. Tämän voi lukea ainakin alkuperäiskielellä eli englanniksi tai ruotsiksi kuten minä. Lukekaa ihmeessä!

Neljä ja puoli tähteä minulta:

★★★★½          4½/5

_________________________

Hej på er!
Jag lånade den här boken av Pipsa då vi skulle ha någon bok att läsa i skolan. Egentligen bad jag bara om en bra bok som jag skulle gilla, haha. Den här påminde mig på många vis om boken Det handlar om dig som jag läste på våren.
Författaren heter Gabrielle Zevin. Hon är en 37-årig kvinna från New York.

Boken handlar om en tonårstjej i gymnasiet som ramlar och slår huvudet i trappan. Hon tappar minnet och minns inget som hänt under de tre senaste åren. Hon måste alltså börja om sitt liv delvis. Som bokens titel redan avslöjer, minns Naomi verkligen inte varför hon älskar sin pojkvän, varför hon inte pratar med sin mamma eller hur man kör. Också bästa vännen, pappas fästmö och mammas nya familj är något nytt för henne.

Snart dyker James upp som berättar att han alltid velat kyssa henne. Naomi funderar mycket över hans skumma bakgrund och osäkra framtid men förhindrar det något?

Verkligen en bok värd att läsa, speciellt om man gillar romantik och mycket relationer. Också i den här boken var det lätt för mig att identifiera mig med huvudpersonen, vilket jag tycker väldigt mycket om. Denna bok kan du läsa i alla fall på orginalspråket alltså på engelska eller på svenska som jag. Läs definitivt!

Fyra och en halv stjärna av mig:

★★★★½          4½/5

Kolla boken också här på bokus.com. En sida jag använder för att hitta liknande böcker när jag hittat en bra.


xoxo Saga
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...