Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalainen Kirjakauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalainen Kirjakauppa. Näytä kaikki tekstit

2015/12/27

Joululahjani 2015

                                                                          Heippa!
Tänä vuonna oli tosi mukava joulu ja joululahjanikin olivat juuri mieluisat. Ajattelin vähän esitellä niitä teille lyhyesti. Toivottavasti teilläkin oli hauska joulu!

Olin toivonut Gleen neljättä tuotantokautta koska minulla on jo ensimmäisestä kolmanteen. Viides ja kuudes tuli tv:stä jokin aika sitten joten ne ovat vielä tallenteella. Nyt voin katsoa minkä tahansa jakson kun tulee inspis, hih!

Olin myös toivonut näitä kuulokkeita ja kun etsin sopivia, kriteereinä oli, että ne olisivat valkoiset ja sirot. Tulen luultavasti käyttämään näitä vain kotona ja automatkoilla sekä bussissa. Onhan näissä parempi ääni kuin nappikuulokkeissa. Plussana on että nämä voi taittaa kätevästi pieneen tilaan kuten kuvassa.
Sain myös joulupukilta nämä, kaksi neuletta ja legginsit jotka muistuttavat myös vähän sukkahousuja. Niissä on joka tapauksessa sellainen lämpökerros joten ovat varmasti lämpimämmät kuin normaalit legginsit.
Neuleetkin ovat juuri oikean väriset minulle ja ihanan lämpimät!
Sain kaksi lahjakorttia, Ikeaan ja Suomalaiseen. Ikeaan minulla onkin jo lista tavaroista jotka haluaisin/tarvisin huoneeseeni ja Suomalaiseen on aina hyvä olla lahjakortti kun sieltä löytää jotakin.
Kuorintavoiteen perään olen haikaillut jo pari kuukautta ja vihdoin sain, Dermosilin Nature kuorintavoiteen.
Tätä eyelineria en saanut joululahjaksi mutta tätini antoi tämän minulle aattona kun hän meikkasi, ei itse kuulemma osaa käyttää kalligrafiapäätä.
Mummon kutomat villasukat jotka sopivat uuteen yöpaitaani. Kuvassa näkyy pyjamasetin housut mutta pitkähihaisessa nappipaidassa on samaa kuviota ja sellainen kaulus.
Nämä inspiroivat ruoanlaittoon ja leivontaan! Pieni paistinpannu 14cm halkaisijalla. Leivoin syksyllä blinejä joten tällä ne valmistuvat helpommin. Täyttää vain koko pannun ja paistaa. Tammikuussahan alkaa bliniaika joten silloin pääsen kokeilemaan.
Veljeltäni sain söpöjä muffinsivuokia ja "lippuja" koristeiksi muffinseihin.
Tietysti sain myös suklaata, After Eightiä johon rakastuin syksyllä. Sekä omaa herkkuani, piparikuorrutetta. Kyllä, syön sitä suoraan tuubista ja on niiin hyvää! Haha!
Viime vuonna sain ensimmäisen osan tästä kirjasarjasta, Rubiininpuna. Nyt sain toisen osan, Safiininsini.
Sitten lahjat kavereiltani. Jouluinen kynttilä ja Werther'sejä.
Kuvan alakulmassa näkyy šekkini jonka sain stipendinä valtakunnallisesta matikankokeesta jossa sijoituin kaverini kanssa kolmanneksi meidän koulusta. En ollenkaan aavistanut että saisin siitä mitään joten se oli iloinen yllätys! 
Vartalonhoitosetti jossa on suihkugeeliä, kylpyvaahtoa, vartalon kuorintavoidetta, vartalovoidetta ja käsirasvaa. Mangon- ja greipintuoksuiset, nam.
Ja Karla oli leiponut makeaa toffeeta Marianne-rakeella, namm.

Näiden lisäksi sain mukin johon ilmestyy kuva kun siihen kaataa kuumaa juomaa ja koko perhe sai tehosekoittimen sekä lautapelin.

                                                                      xoxo Saga

2015/01/03

Ostoksia | tavaratalo & Suomalainen Kirjakauppa


Mexx - vartalovoide, 5,50€ ja Wild & Mild - kynnenkovettaja, 3,50€
Vihko - Suomalainen, 12,95€
Post It - lappuja, Suomalainen, 4,95€ (?)

xoxo: Saga

How I relax

Moikka! En ole kuvannut mitään tosi pitkään aikaan.. Tai kuvasin viimeksi uuden vuoden aattona joten öööm kolme päivää on mennyt ainakin melkein ilman kameraa..

Tänään käytiin yhdessä paikallisessa tavaratalossa ja sieltä sain vartalovoiteen ja kynnenkovettajan. En jaksa nyt ladata sitä kuvaa tänne. Varmaan vähän illemmalla sitten kun olen hetken vähän surffaillut nettikaupoissa (rentoutumiskeino) ja rauhoittunut... ;)

Ai niin ja eilen oltiin siellä ostoksilla aleissa ja Suomalaisesta Kirjakaupasta ostin vähän kamaa joten siitäkin laitan kuvaa sitten kun jaksan... ;)

Miksi tässä postauksessa ei ole kuvaa?     - En jaksa juuri nyt......

Nyt tästä lähdenkin lempikauppojeni nettikauppoihin ( voisin tehdä niistäkin postausta joku päivä, suosikkikaupat siis ).  :)

xoxo: Saga

2014/12/21

21 | DIY: Pakettikortit joululahjoihin


Näin netissä että joku oli tehnyt tällaisia ihanan näköisiä ja hauskoja joululahjojen pakettikortteja.

Tämä oli jo joskus pari kuukautta sitten, marraskuun alussa ehkä, mutta ei tullut tehtyä ennen tämän viikon keskiviikkoa. Siksi tulee näin myöhään mutta kyllä ehditte vielä ihan hyvin.

Todella helppoja ja nopeita tehdä ja tulee upean näköisiä!


Tässä ohjeet:


Tarvitset
-Gift tags (mielellään ruskeita) (Suomalainen Kirjakauppa)
-värikarttoja joissa on eniten vihreitä sävyjä (K-rauta)
-sakset 
-liimaa/kaksipuolista teippiä
-viivotin

____________________________


1. Piirrä ja leikkaa värikarttojen päälle kuusen muotoinen kolmio niin, että raidat menevät poikittain. Käytä viivotinta apuna. ( Itse pidän siitä, että maalien numerot ja "nimet" näkyvät myös jotta näkee selkeämmin että ne ovat värikarttoja. )

2. Leikkaa pieni neliskulmainen pala jostain väristä kuusen tyveksi.

3. Liimaa tai teippaa palat gift tagille.

Valmis!



xoxo: Saga


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...