Näytetään tekstit, joissa on tunniste Photo Challenge. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Photo Challenge. Näytä kaikki tekstit

2015/03/06

Helmikuun haastekuvat -20


Hellou!
Otsikon mukaisesti tässä viime kuun haastekuvat jotka lupasinkin jo, tosin miinus 20 niistä. Näin siinä sitten siis kävi.
Tästä pääsette postaukseen jossa haasteen kuva on.

Mutta kuten numeroiduista kuvista huomaa, alussa vielä pärjäsin muutaman päivän, sitten ei enää jaksanut / ehtinyt / jotain muuta. :D Loput kuvista ovatkin sitten otettu viimeisinä päivinä kun olen älynnyt että eihän tästä nyt mitään tullut ja yrittänyt toivottomasti vielä päästä pälkähästä. ;)

Tuossa yksi kuva siitä kun Pipsa oli meillä yötä ja kun yritettiin kuvata suklaata ( Kindereitä ), totesimme että todellisuudessa on todella hankalaa saada suklaasta mallisuklaan näköisen ( = sellaisia joita aina näkee kuvissa jossain netissä ). Haastan teidät kaikki kokeilemaan seuraavan kerran kun saatte suklaata, nam mikä haaste ( lisää tällaisia )! :)

Ja muuten "kymmenennessä" kuvassa näkyy ajan lisäksi päivämäärä, hups! ;D


Olin eilen illalla vielä lapsenvahtina samoille kolmelle kuin syksymmällä, mutta tänään koulun lounaan jälkeen alkoi ärsyttävä kurkkukipu, sellainen joka minulla tulee aina ennen sitä perusflunssaa ja joka sitten kestää koko sen ajan.. Joten toivon tietenkin etten nyt sairastuisi mutta pahoin pelkään että tässä nyt käy niin siitä huolimatta.


Pidetään silti peukut pystyssä, tervettä viikonloppua!

xoxo: Saga

2015/03/01

Chapter 3 of 12

Heippa!
Tänään alkoikin jo maaliskuu ja kevät!
Tiistaina käytiin Pipsan kanssa yhdessä kesätyötapahtumassa ja vähän myös kiertelemässä parissa kaupassa. Illalla käytiin myös ravintolassa viettämässä synttäreitä. Keskiviikkona pidettiin sitten pikkuveljen kaverisynttärit ajamalla Vantaan MegaZoneen. Sain ottaa itsekin muutaman kaverin mukaan, Karla ja Rebecka pääsivät. Matkalla takaisin kotiin käytiin mäkkärissä syömässä. Oli älyttömän hauskaa vaikka ei mulla ainakaan mennyt niin hyvin pelissä. ;)
Perjantaina Pipsa tuli yökylään ja lauantaina oli kirpparia ja finaalit ( UMK & Kingi ) vuorossa. Tänään en ole tehnyt kuin läksyjä / lukenut kokeeseen ja pelattiin äsken jotain lautapeliä ( jota ei jaksettu pelata loppuun ). ;)


Tässä muuten tämän kuun kuvaushaaste. Helmikuussa ei mennyt niin hyvin, kuvasin ehkä korkeintaan puolet kuvista vähän missä järjestyksessä sattui. Mutta laitan ne silti ehkä ( joskus ) tänne. :)
Tällä kertaa aion yrittää paljon kovemmin!

xoxo: Saga

2015/02/03

Photo-a-day challenge

Moro!
Aloin äsken katsomaan yhtä elokuvaa netistä mutta koska netti vähän alkoi pätkimään, ajattelin että yhtä hyvin voin katsoa sen loppuun huomenna ja mennä vähän aikaisemmin nukkumaan tänään. Ja kijroittaa tänne blogiinkin vielä. :)

Tänään meillä oli siis ensimmäinen rippikoulun tapaaminen, sunnuntaina on seuraava kirkossa. Oli kiva nähdä uudet ihmiset joita oli vain stalkannut Facebookissa ennen tapaamista. :D Varnasti tulee hauskaa, varsinkin leirillä. ;)

En ole jaksanut treenata tänään mitään, mutta huomenna pitää jaksaa.. ;) Tänään on tullut vaan vedettyä Brunbergin suukkoja ja porkkanakakkua joita jäi pikkuveljen synttäreiltä jotka pidettiin sunnuntaina. ;)

Torstaina saadaan joku kirjailia visiitille Runeberginpäivän kunniaksi ja silloin myös jakso vaihtuu neljänteen ( viidestä, jess! ). :)

Olen muuten aloittanut tuollaisen kuvaamishaasteen jonka kuvat aion julkaista helmikuun jälkeen, luultavasti kollaasissa. ;) Huomenna olisi luvassa varjoja. ;)

Hyvää yötä!

xoxo: Saga
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...